maanantai 16. tammikuuta 2023

Sotarikollisen siirtomaa Ryssälän suurvaltakauden aika on ohi. Ryssä romahtaa kuin läpimätä sieni syksyn tullen: Seurauksena aluepalautuksia eri kansankunnille

Oikea Suur-Suomi

Sotarikollisen siirtomaa Ryssälän suurvaltakauden aika on ohi. Ryssä romahtaa kuin läpimätä sieni syksyn tullen: Seurauksena aluepalautuksia eri kansankunnille

Ukraine language maps





Historioitsija Seppo Lehto pitää varmana että 2020-luvun puolivälissä Venäjä on sotilaallisesti, taloudellisesti ja demografisesti heikentynyt keinotekoinen valtio, mikä ajautuu yhä etäämmäs  miehittämiltää alueilta Euroopasta ajauten enempi historialliseen Kultaisen Ordan aikaiseen väkivaltaiseen mongoli- ja tataariperintöönsä. 

Puola on siirretty länteen Saksan kustannuksella




Ukrainan häviön ja Ukrainaa vastaan käymänsä hyökkäyssodan jälkeen Ryssälässä koittaa vapautumisen aika monilla alueilla: Tsetseniasta Tatarstanista alkaen alkaa alueiden irtautuminen.

Ryssän riistämät miehittämät Japanin saaret




Vielä 1960-luvulla Saksassa vaadittiin aluepalautksia ja miehityksen päättymistä Itä-Preussia myöden:

Saksaa koskeva miehityskartta




Tiedämme sotilaallisia häviöitä seuraa monasti poliittinen mullistus, kuten nähtiin vuosina 1905, 1917 ja 1989 ja nyt on seuraavan totaalisen häviön paikka miehittäjä-Ryssän siirtomaavallalle, kun USA, Englanti, Saksa, Italia etc alkavat massiivisemman asetuen 2024 mennessä.

Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa Seppo Lehto eduskuntavaalimainos 1995 pätee 2023 edelleen


Historioitsija kansanedustajaehdokas Lehto Seppo

Ryssän on aika häipyä kaikilta miehittämiltään alueilta:

Deutsches Reich 1 ms jälkeen

------------------
---------